Detox – hengellinen ja mielellinen preppaus

Detox

  Aloitin muutama viikko sitten niin sanotusti kropan detox .n, sillä tavoitteeni oli saada virkeämpi olo rankan syksyn jälkeen ja puhdistaa elimistöäni haitallisista kuona-aineista. Halusin kiinnittää entistä enemmän huomiota ruokani laatuun ja sen monipuolisuuteen, kyse ei siis ole ollut mistään dieetistä tai nestekuurista. Näiden viikkojen aikana tavoitteenani on ollut myös kokkailla uusia reseptejä ja oppia tekemään uusia kasvisruokia. Olen siinä jopa toisinaan onnistunut, vaikka en kovin kummoinen kokki olekaan heh.

Vaikka en nyt tiedä tarkalleen kuinka paljon niitä itse kuona-aineita on kropasta lähtenyt, ainakin omassa olossani sekä virkeystasossani tunnen selkeän eron. Eikä ihme, koska olen syönyt luonnonmukaisemmin, keventänyt ruokavaliotani, lisännyt kasvisten määrää, jättänyt alkoholin pois, juonut enemmän vettä sekä lisännyt liikuntaakin entisestään aloittamalla uuden harrastuksen. Liikkunut olen toki aina säännöllisesti, mutta nyt pitkästä aikaa tunnen taas olevani erittäin motivoinut treenamaan tavoitteellisesti.

Omia huomioita olossani viimeisen kuukauden ajalta

-Vähemmän stressiä
-Enemmän virkeyttä
-Vähemmän turvotusta
-Jaksaa treenata paremmin
-Iho kirkastunut
-Unenlaatu parantunut

Epäsuositut mielipiteeniKuva: Janica Grönqvist

Detox voi olla hyvä startti kohti parempaa ruokavaliota ns. hengellinen ja mielellinen preppaus. Kuitenkin se miten elää normaalia arkea pidemmällä aikavälillä vaikuttaa eniten. Pitäisi aina pyrkimään siihen, että tekee pysyviä muutoksia, eikä pelkästään muuta ruokavaliotaan kuuriluontoisesti, mikäli pysyviä muutoksia tavoittelee.

Kannattaa suosia

-Mahdollisimman puhtaita raaka-aineita
-Monipuolisesti tuoreita vihanneksia, kasviksia, hedelmiä ja yrttejä (mieluiten luomua)
-Veden juontia (noin kolme litraa päivässä)
– Hyviä proteiinin lähteitä kuten pavut, linssit, tofu, kananmunat, kana, kalkkuna
-Täysjyvää
-Luomua
-Yrttitee, vihreä ja valkoinen tee
-Ravitsevia smoothieita
-Pitkiä yöunia
-Saunomista, kuivaharjaamista, ihon kuorimista
-Monipuolista treeniä tai kehonhuoltoa

Mikään tuote tai ravintoaine ei yksinään ihmeitä tee, mutta osana terveellistä ruokavaliota ja kokonaisvaltaista hyvinvointia löytyy monia tuotteita, joilla on eri terveysvaikutuksia. Listasin alle muutama omassa käytössä hyväksi todetun tuotteen, jotka voivat toimia myös sinulle hyvänä sysäyksenä kohti terveellisempiä valintoja.

detox

Makrobioksen herkulliset ja gluteiinittomat luomufusillipastat menevät ehdottomasti jatkoon! Pastoista löytyy kolme eri vaihtoehtoa: punainen linssi, vihreä linssi ja kikherne. Nämä pastat ovat mielettömiä proteiinipommeja ja tämän lisäksi sisältävät paljon antioksidantteja, kivennäis- sekä hivenaineita. Lisäksi valmistuaika näissä on vain neljä minuuttia, joten arjen kiireisiin nämä toimivat kuin nenä päähän! Suosittelen testaamaan näitä pastoja erilaisten kasvisten ja vihannesten kera!

detox

Captain Kombucha on ihanan virkistävä ja luonnollisen hiilihapollinen terveysjuoma. Kaakkois-Aasiassa tämä juoma tunnetaan myös ”pitkän iän -juomana” sekä ”ihmeteenä”. Hyvän bakteerikantansa sekä antioksidantti- ja vitamiinipitoisuutensa vuoksi kombuchaa on perinteisesti pidetty vastustuskykyä ja suoliston toimintaa vahvistavana juomana. Makuja löytyy myös useita, kuten ananas, vadelma ja kookos, joten varmasti jokainen löytää omansa.

detox
Pukka Clean Matcha Green Tea on kehoa puhdistava ja virvoittava sekoitus matchaa, senchaa, kurkumaa, nokkosta ja muita teholtaan ylivertaisia yrttejä.  Rentouttava ja virkistävä tee, joka tekee monipuolisesti hyvää terveydelle.

Pukka Clean Greens vihertabletit vaikuttavat positiivisesti ihosi kuntoon, ruuansulatukseen ja yleiseen hyvinvointiin.

Lisää terveellisiä herkkuja löydät Makrobioksen sivuilta!
*Yhteistyössä Makrobios

Lue myös:
7 vinkkiä miten lisätä kasviksia ruokavalioon
7 vinkkiä terveellisempään ruokavalioon

Seuraa somessa / ota yhteyttä:
Instagram @avatraining
Ota yhteyttä: yhteys@avatraining.fi
Klikkaa Facebook sivuilleni tästä

Saatat myös pitää näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *